Talkooseuranta ja pisteytysjärjestelmä

Hyha ry:n hallitus on jo pidemmän aikaa pohtinut, mikä olisi järkevin ja oikeudenmukaisin toimintatapa talkoiden osalta. Yhdistys on ollut toiminnassa vain pari vuotta, joten käytännön asioiden ja tapojen hahmottaminen ja järjestäminen vie aikaa. Kaikkea ei ole voinut etukäteen tietää eikä ottaa huomioon. On selvää, että talkoolaisten panos on yhdistykselle korvaamaton – ilman talkootyötä yksikään kisa, koe tai tapahtuma ei olisi mahdollinen. Kilpailuiden järjestämisellä on puolestaan merkittävä rooli yhdistyksen taloudessa ja toiminnan jatkuvuudessa: niiden tuotoilla katetaan yhdistyksen kuluja ja mahdollistetaan toiminnan pyörittäminen sekä jäsenille esim koulutuksien mahdollistaminen. Kisoja ym on tänäkin vuonna tulossa useampia ja kaikkia talkoilijoita tarvitaan. Kaikkiin tehtäviin on perehdytys, joten vaikkei olisi mitään kokemusta aiheesta, niin kaikkiin kisoihin, kokeisiin ja tapahtumiin ym on tervetullut. Haluamme tuoda näkyviin sen, että arvostamme yhdistyksemme talkoilijoita suuresti. Näin ollen talkootyöstä tarjotaan taloudellisia etuja verrattaen ei talkoileviin. Talkootyöhön on monia eri tapoja osallistua, alla olevassa tekstissä näitä avataan tarkemmin. Mikäli sinulla on mielessäsi muita tapoja osallistua tai kehitysehdotuksia, kuulemme niistä mielellämme. Jos sinulle tulee tästä tai muista asioista kysyttävää laita sähköpostia osoitteeseen hyvanmielenkoiraharrastajatry@gmail.com.

Muistuttaisimme myöskin, että käytössämme on aihepankki -lomake millä voi nimettömästi antaa hallitukselle palautetta tai kehitysideoita. Siihen linkki löytyy täältä.

Haluamme vielä korostaa, että tällä järjestelmällä pyritään varmistamaan reiluus niitä kohtaan, ketkä osallistuvat talkootyöhön. Pakko ei ole kenenkään talkoilla

 Tarkemmat ohjeet talkoopisteytysjärjestelmästä löytyy täältä.